Tiedote
12.12.2022
Ensimmäiset päätökset vaaliavustuksista tehty
Yhdistyksen hallitus on päättänyt jakaa ensimmäiset vaaliavustukset eduskuntavaaleihin 2023. Yhdistys tukee 140 ehdokasta, jotka edustavat yhdeksää eri puoluetta tai valitsijayhdistystä. Yhteensä avustuksia myönnettiin 528 000 euroa. Lisäksi yhdistys tukee seitsemää eri puoluetta ja niitä edustavia puolueyhdistyksiä yhteensä 762 000 eurolla.
Ehdokkaat voivat edelleen hakea tukea yhdistykseltä sen nettisivujen kautta. Yhdistys julkaisee nettisivuillaan kaikki avustusta saaneet ehdokkaat, puolueet ja puolueyhdistykset.
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuomo Raasio:
“Toimiva markkinatalous ja yritysten hyvä toimintaympäristö ovat välttämätön edellytys talouden kasvulle. Talouskasvu, yritysten menestys ja vahva työllisyys rahoittavat niin sosiaaliturvan, tulonsiirrot kuin julkiset palvelut. Siksi olemme päättäneet tukea ehdokkaita ja puolueita, jotka kannattavat ja haluavat edistää uudistuvaa ja vastuullista markkinataloutta. Iloitsimme runsaasta hakemusten määrästä ja olemme pahoillamme, että voimme myöntää tukea vain rajatulle määrälle hakijoita.”
Lisätietoja:
Yhdistyksen nettisivut: promarkkinatalous.fi ja yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Tuomo Raasio, tuomo.raasio(at)gmail.com, p. 0400 405 682
Pro Markkinatalous ry on kesäkuussa 2020 perustettu yhdistys, joka toiminnallaan edistää uudistuvaa ja vastuullista markkinataloutta. Yhdistys tukee vaaleissa markkinataloutta ymmärtäviä, sitä kannattavia ja edistäviä tahoja, jotka ovat sitoutuneet avoimeen ja demokraattiseen Suomeen. Yhdistys jakoi ensimmäiset vaaliavustuksensa aluevaalien yhteydessä. Tuolloin yhdistys tuki neljää puoluetta yhteensä 80 000 eurolla.